lauantai 31. heinäkuuta 2010

Juhlat jatkuu

Tänään perjantaina  käytiin pojanpojan Nikon 5v. kanssa tutustumassa meripäiväalueen huvipuistoon.
Tässä lohikäärmeessä riitti kerta käynti mutta takana näkyvässä Crazy Palacessa piti käydä kaksi kertaa ja pappa mukaan tietysti.


Crazy Palacessa oli paikoin pilkkopimeä eikä nähnyt eteensä ja piti edetä vähän tunnustellen.


Maailmanpyörästä näkyi koko satama-alue.


Myöhemmin illalla Nikon mentyä jo omaan kotiinsa käytiin Eijan kanssa pieni kävelykierros tekemässä aikuisten ja nuorison Meripäivillä.


Ihmeteltävää riitti muillekin.


 Reiskat ja Hankkijan lippis asu on vapaa mutta pakollinen.


Yhdet vielä.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Meripäivät 2010

Täytyy tuo avajaiskulkue käydä tänään  katsomassa vaikkei muuten kaikkiin reintoihin osallistuisikaan.
Kulkue on aika mahtava siinä on yli 40 paikallista seuraa ja järjestöä esiintymässä ja esittämässä merihenkistä karnevaali ohjelmaa.
Satamassa on vähän vilpoisempaa,itärajan takaista savua näkyy taivaalla ja hajun aistii selvästi.


Meinasin herättää kaverin ja kysyä: onko siellä ryssän helvetissä kylmä.


Avajaiskulkuetta odoteltiin helteisessä säässä.


Juuri kun kulkue oli  meidän kohdalla alkoi sade.En viitsinyt kastella kameraa ja lopetin kuvauksen.


Sade kesti vain pienen hetken, piristi ja puhdisti vähän ilmaa.
kierreltiin vielä satamassa yksi kalja juotiin, karkkia ei ostettu.


sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Espoossa

Pikku Enni neiti täyttää kohta 2 vuotta ja synttärilahjaksi saadun leikkimökin oli pappa luvannut pystyttää.

Urakka alkuvaiheessa.
Enni myös osallistui vaikka välillä pikkasen hävetti kun aina kuvataan.

Maalia vielä pintaan ja lopullinen vesikate niin mökki on valmis.


lauantai 24. heinäkuuta 2010

Saunapäivä

Saunapäivä on aina kun mökillä käydään eikä eilinen muodostanut siinä suhteessa poikkeusta.
Tunnustan kyllä olevani aivan saunahullu mies, saatan  mökkisaunassakin  ottaa 5-6 löylyt puhaltaen aina välillä järveen uimaan.
Kyllä se virkistää kun käy helteellä kuumassa saunassa ja talvipakkasella kylmässä avannossa pulikoimassa.
Sauna lämpiää.


Näkymä lauteilta kuvattu ilman salamavaloa.

                    
                          Lauteet ovat Apassia ja omaa disainia,piippuhyllyllä saa parhaat löylyt.

Löylykauha on vanhasta draiverista tehty ja ovenkahvat golfpalloista.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Karismaa kuvissa ?

On se jotenkin vaikeanpaa kuvata ihmisiä kuin esimerkiksi maisemia ,hyvien tilannekuvien saaminen on jo vähän onnnenkauppaakin kun sitä kameraa ei juuri silloin ole mukana tai laukaisuvalmiina.
Pari hellepäivän otosta laitan näytille.
Golfkavereita.

                          
Tämän herran kanssa matkustettiin junalla halki Siperian vuonna 1989 siitä on jo aikaa mutta Jokke se jaksaa pitää itsensä hyvässä  kunnossa.
 Siperianjunan ravintolavaunussa  istutaan verkkareissa.
.Kuvan rouvashenkilö joutui majoittumaan samaan hyttiin 3 miehen kanssa pitihän meidän siitä hyvästä hänelle illallinen tarjota.

                              
Uimahallin saunakaveri oli mattopyykillä.

                                                                        Karismaa.
                                                              

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Opettelen vielä

Käyttämään  uutta kameraani ja täällä kotikaupungissakin kävelen kamera kaulassa kuin turisti konsanaan.

Panoraamakuva Sapokan pienvenesatamasta.
Tämä on otettu Haukkavuoren näkötornista.


Vähän ollaan vielä untuvikkoja tiiranpoika ja minä.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Helteet loppuvat...

Perinteisesti Kotkan Meripäiviin
.Näitä suomen suurempia" kaljajuhlia" on sää  perinteisti suosinut ja juhlat loppuvat yleensä aina vesisateeseen sanotaankin että sade huutoo "kusenhajun" pois.
Juhlat ovat vuosittain aina kasvaneet ja ovat tällä hetkellä Helsingin juhlaviikkojen jälkeen suomen toiseksi suurin festivaali.
Ohjelmaahan niissä juhlissa on laidasta laitaan ja jokaiselle jotakin, tämän vuoden uutuus on löylykisa.
                                
Juhlat ja musiikki esitykset keskittyvät satama-alueelle,kuvassa näkyvä satamalaiturialue täyttyy markkina teltoista.
Turkulais omistuksessa (Alfons Håkans) olevat hinaajat.
Merikeskus Wellamo ja kaljaasi Vivan.
 
Pari kuvaa keskustan Sibelius puistosta.

Patsas "lankkuvarkaat" ja tunnettu merimieskapakka.

                        
Nuoriso viihtyy puistoissa.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Kameraa ulkoiluttamassa

Tällä kertaa Katariinan puistossa entisessä Kotkan öljysatamassa paljon on miljöö niistä ajoista muuttunut ja tällä kertaa parenpaan suuntaan.
Puisto sijaitsee aivan Kotkansaaren eteläkärjessä.


Purjelaivan ankkuri 1800 luvulta.


Puistosta löytyy  mietiskelylabyrintti sen käyttötarkoitusta on selitetty mm. näin.


Tekolammet ja ..


Kukkaistutukset koristavat entistä likaista öljysatamaa.


Taustalla on myös tuhkahautaus paikka, tuhka sirotellaan suoraan mereen mitään muistolaattoja tai merkkejä ei alueella ainakaan vielä ole.


Lähtiessäni lenkille Eija kysyy usein että minnes menet vastaan meneväni katsomaan tulevaa hautapaikkaani silloin hän tietää että ukolla on ohjelmassa Katariinan  lenkki.