sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tänään ei jaksanut sataa

Vaikka yrittähän se pari kertaa mutta silti jaksanut ja hyvä niin saatiin golfkisat pelattua sateettomassa säässä.
Järjestäjille kävi tässä kisassa pieni moka kun siirsivät kilpailun alkamaan klo 11.00 pakkasen pelossa mutta eivät huomanneet että oli siirrytty normaali aikaan.
Melkein pimeässä siinä viimeiset pari väylää jouduttiin pelaamaan ja ilman kinkkua taas jäätiin.
Sieltä sitten kiireen vilkkaa koti kautta koukaten, personal trainer kyytiin ja Nikon 6v. synttäreille.
Synttäri päivä oli jo viikolla mutta vielä oli kakkua meillekin jätetty.
Lahjat oli mieluisat mutta pelata piti täälläkin,pleikkarissa vähän pelattiin jalista jossa Niko nöyryytti pikkasen pappaa.
Pehmopallolla piti Nikon vielä näyttää mitä on oppinut vähän siinä oli Heli äidin kynttilät vaarassa.

                                                                          

lauantai 30. lokakuuta 2010

Paluu normaaliin päiväjärjestykseen.

Pikku Enni neiti palasi tänään kotikonnuilleen Espooseen eli meilläkin siirrytään  taas normaaliin päiväjärjestykseen.
Hyvin tuo 2 vuotias pärjäsi ,joutui olemaan sentään täällä meillä 5 yötä erossa vanhemmistaan vakituisen hoitotädin sairausloman takia. Reipas tyttö kun ei edes koti-ikävä vaivannut.
Personal trainer meni jonnekin yhdishommiinsa josta kotiutuu illansuussa, itse lähden golfkentän rangelle harjoittelemaan huomisiin kinkkukisoihin.
Laitan tähän alle vielä pari kuvaa tärkeistä hankinnoista jotka tein tänään Kotkan palloiluhallista jossa on kaksipäiväiset markkinat.

Led-valaisin (6€) matkalle mukaan jos sähkökatko yllättää tai tutkii niitä luolia sielläTeneriffalla.
 Koteloon taittuva suurennuslasi (5€) kartan lukemiseen.
Sukkia tarvitaan aina,tavallista "lenita" mallista tennissukkaa en käytä.


Hänen kuolemastaan tuli eilen kuluneeksi 20 vuotta.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Toiset meistä

Toiset meistä pakkavat jo matkalaukkujaan ja suuntaavat kulkunsa etelän lämpöön.
Vähän se kateeksi käy varsinkin kun joutuu itse jäämään tänne sateeseen ja pimeään.
Kai se on noin kuvainnollisesti mentävä kuin tuon oheisen laulun laiva poijulta poijulle kunnes Teneriffan ranta häämöttää.
Ehkä sitten joskus? vietetään koko talvi siellä palmupuiden katveessa.


Tässä penkalla on usein autoja joiden kuskit vain toijottavat kauas merelle.



tiistai 26. lokakuuta 2010

OTO hommia

Oman työn ohella ja ruokatunnilla kävin tänään nykäsemässä työkaverin veneen merestä ylös.
Tuohon trailerin päälle vaan ja...
keulasta hihna kiinni ja vinssillä vedetään vene trailerille ja autolla ylös merestä.Omistaja on yhtä hymyä.

Kevyesti nousee isompien seuraksi.



Heipparallaa

Rankkaa hommaa mutta mukavaa on tämä lastenhoito en muista oliko se samanlaista omien lasten kanssa kun näiden lastenlasten.
Voi olla että tämä tärkeä tehtävä otetaan nyt liiankin huolellisesti.
Se osaa tuo Enni vähän "pompottaa" pappaa ja mummoa kun huomaa että ne antaa mulle vaikka kuun taivaalta.
Minulle nyt ei niin kauheesti näitä hoitohommia siunaannu kun personal trainer hoitaa lähes kaiken mutta nukkumatin luokse mennään yhdessä Ennin kanssa ja sinne ei mummoa huolita.
Nyt matkarahoja tienaamaan , illalla vielä pitäisi ehtiä käymään kuntosalilla.






sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Sunnuntaina sataa aina

Sunnuntain lenkki on heitetty kevyttä ravia mentiin koko matka eikä tullut edes EP merkintää.
Vähän oli sateista ja sumuista olin niin aikaisin liikeellä ettei edes kerjäläisiä näkynyt.
Mutta kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu kun yksi Enni neiti tulee meille kohta hoitoon pariksi päiväksi.
Mun pitää käydä hänet kohta hakemassa Espoosta ei se kauan kestä 300 Km matka,onneksi en vaihtanut vielä nastoja alle.
Enni saattaa tietää mitä seuraavat kuvat esittävät Plazalla ei kukaan tiennyt ei edes arvannut.

                             Vihje eka kuva voi olla vaikka Ameriikasta ja toka vois olla vaikka Ähtäristä.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Tänään

Tänään tulee heitettyä sadas (100.) golfkierros tällä kaudella.
Kun yksi golfkierros kestää n. 4 tuntia ja matkaa sille kertyy kaikkine kavereiden pallon etsimisineen n.8,5 Km.Olen siis kävellyt golfkentällä 850 Km ja viettänyt siellä aikaa matkat ja harjoittelut  mukaan lukien  yhden kuukauden tuntimäärän.
Kuva v.2009 naisten mieskutsu kisasta jossa oltiin kuvan joukkueella mukana ,sijoitus taisi olla kolmas.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Sanovat..

Sanovat että kauneus on katoavaista mutta läski on ikuista en tiedä pitääkö paikkaansa mutta tiukassa se läski ainakin on.
Kuudetta viikkoa painetaan vhh dieetillä ja liikuntaakin on harrasttu "raamatun" mukaisesti ( 3 x lenkillä/viikko) sen golfin lisäksi ja vaivaset 3 Kg on paino pudonnut.
Asiantunjoiden mielestä se on just passeli vauhti mutta tuntuu aika pieneltä määrältä verrattuna näihin tv sarjojen suurinpiin pudottajiin.
Ensi viikolla aloitan käymisen kuntosalilla ja ruokavalio muuttuu ns. normaaliksi jossa syön kuitenkin vähän enemmän proteiiniä kuin näissä lautasmalleissa esitetään.
Omistan sykemittarin mutta en ole sitä viitsinyt näissä talkoissa käyttää se on ihan hyvä väline ettei riuhdo liian kovalla sykkeellä itseään hapoille.Linkki liikunnan merkitys.
Tämän aamulekin olen kiertäny usein myös sykemittarin kanssa.

Jos kävelee sen minkä kintuista lähtee niin alle kahden tunnin tämä lenkki menee(Tenerife Vingistä),tuossa El Rinconin kirkon kohdilla nousuosuus jo vähän helpottaa olen siinä mitannut max sykkeeni 162 lyöntiä kävellen.



sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kiva keli

Pikku neitiä käytettiin aamutuimaan kalamarkkinoilla ja Maretariumissa eläviä kaloja katsomassa.
Iltapäivällä hän lähti ensin serkkunsa luokse kyläilemään ja sieltä kohti Espoota.
Kun tuo minun personal trainerkin meni vielä illaksi matkarahoja tienaamaan niin minulle koittikin täysi vapaus toteuttaa itseäni.
Kävin ensin golfkentällä en pelaamassa (pimenevät illat) vaan harjoitus Rangella lyömässä pari korillista palloja.
Olin päättänyt aloittaa kuntosalilla käynnin reening raamatun mukaisesti vasta viikon päästä, mutta kävin myös siellä vähän ns. haistelemassa ilmaa.
Kuntosali harjoittelu pitää aloittaa mahdollisimman kevyesti muuten on kaikki paikat niin kipeät ja jumissa ettei meinaa sängystä ylös päästä.
                                                        Piikkimonnia Enni vähän pelkäsi.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kalamarkkinoilla

Pikaisesti piipahdin markkinoilla ,kaikki ilmaiset kalat ja SDP:n  tarjoamat makkarat tuli syötyä,vahinko ettei ollut muita puolueita ruokaa tarjoilemassa.
Kympillä ostin 4 purkkia savustettuja kilohailia ja ämpärillisen  Ahvenanmaalaisia omenia (12 €) .
Oli tänään vähän kiire kun oli Enni neitikin tulossa Espoosta ja papan piti olla kotona vastassa.
Jos huomenna ehtisi vaikka tuonne Maretariumiin Ennin kanssa kaloja katsomaan.
                                       Kotkan kalamiehet tekivät töitä ihan liukuhihna mallilla.
Ensin ladotaan hailit halsteriin ja sitten paistetaan ja kauppa käy.
                                

perjantai 15. lokakuuta 2010

Ei talvi vielä tule

Niin meinasin jo että jäädäänkö tässä tänä vuonna ilman golfkisoista voitettua joulukinkkua.
Olin tämän viikon keskiviikkona pelaamassa senioreiden omaa kinkkukisaa joka ei kisana mennyt niin hyvin että olisimme tulleet pelikaverin kanssa palkituiksi.
Arvonnossa jossa arvotaan yksi kinkku kaikkien kesken osui kuitenkin meille mutta kun kumpikaan meistä ei ollut enää paikalla (edellyttää paikalla oloa) menetimme senkin ,"vähän harmitti".
Firman kinkkugolf kisat pelattiin tänään tuolla Kotkan vanhimmalla Koivulan golfkentällä.
Yöllä satanut parin sentin  lumipeite ehti juuri sulaa pois ennen klo. 14 alkunutta kisaa.
Tiukalle se meni näissäkin kisoissa sen kinkun saanti, pelattujen 12 reiän (par 3) peli oli  kahden parhaan joukkueen osalta tasan 40 ja ratkaisu haettiin lähemmäs lippua kisalla.
Neljä ukkoa lyömään yksi lyönti jokaiselle ja joka saa pallonsa lähimmäs lippua sen joukkue voittaa.
Onnistuin lyönnissäni kinkun arvoisesti.
Ei se talvi vielä tule kun golfkauttakin on vielä jäljellä.
Isänpäivään asti pelataan näitä kinkkukisoja ja senkin jälkeen jos kenttä ei ole jäässä.
Kello 10 näytti vähän huonolta.
Kello 13 lumi oli jo sulanut pois.
Pari kuvaa ehdin ottaa ennen kisan alkua.

Kenttä on rakennuttu 1975 Kymijoen Koivukosken haaran tuntumaan Ahlstromin vuokramaalle lähelle tätä pientä voimalaitosta.
Voimalaitoksen kupeelle on rakennettu kalaportaat lohen sukuisille kutukaloille.
En tiedä "osaavatko" käyttää.


maanantai 11. lokakuuta 2010

Tärkeä päivä Nikolle 5v.

Tänään pyydettiin uimahallin uimavalvoja paikalle viralliseksi valvojaksi kun pojanpoikani Niko suoritti Kotkan uimahallissa uimakirjastaan puuttuvan 10 metrin uinnin.
Uintisuoritus  meni  kevyesti läpi ja vielä jäi voimia varastoonkin.
.Tuuletettiin oikein kunnolla ja oltiin vähän ylpeitäkin hyvästä onnistuneesta suorituksesta.
Kännykkä kuva Nikosta onnistuneen suorituksen jälkeen.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Lenkillä ja museossa.

Tämä minun ns. pidempi lenkkini kulkee varsin mukavissa ja historiallisissa maisemissa mm.yli tämän Langinkosken sillan josta on näkymä Keisarilliselle kalastusmajalle.
Sillan jälkeen lenkkini kulkeen ohi muistokiven jonka tekstistä ei saa kunnolla selvää koska laattaa on tärvelty.


Luulin sitä ensin nykynuorison ilkivallaksi mutta historian kirjat kertoo siitäkin mielenkiintoisen tarinan.


Lenkin jälkeen kävin räpsimässä kuvia kalastusmajalta.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Mökki talvikuntoon

Talvi saa nyt vaikka tulla,mökiltä on pihakalusteet siirretty varastoihin ja kaikki vesiastiat tyhjennetty.
Tänään kävin vielä siellä saunassa ja uimassakin parikolme kertaa vesi oli hyvin virkistävää.
Suppilovahverot olivat hyvin vähissä siinä mökin lähimetsässä, kuiva syksy ilmeisesti syynä heikkoon sienisatoon.
Näistä pienistä ja kuivista sienistä tehdään kuulemma sienipiirakka.
Tikka tai palokärki oli tämän mökin pihassa olevan pikkulinnun pöntön lentoaukkoa vähän suurentanut itselleen sopivaksi.Hyvä jos kelpaa Nikon tekemä pönttö talvipesäksi.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Sunnuntai lenkki

                                   Tämä silta on noin reitin puolivälissä taustalla Kotkan saari.
Tänään oli vuorossa heti aamutuimaan vähän pidempi mutta vastaavasti rauhallisemmalla sykkeellä tehty kävely/hölkkä lenkki.
Google maps mittasi reitin pituudeksi 13,6 kilometriä ,minä käytin aikaa sen taivaltamiseen n. 2 tuntia.
Syödäkin pitää ettei liikaa kuihdu, personal trainer suunnittelee jotain "kalustuskeivaria" tämän päivän ruokapaikaksi.
Ennen kalustuskievariin menoa käytiin Kotkan VPK talolla jossa oli hyvän olon messut,tavaraa ja "humpuukia" laidasta laitaan.

Siinä VPK talon vieressä on tämä Kotkan Ortodoksinen kirkko jossa nyt pääsin käymään ensinmäistä kertaa kameran kanssa , tässä linkissä on lisää tämänpäiväisiä kuvia.


perjantai 1. lokakuuta 2010

Ilma oli tänään kuin morsian

Eli kaunis oli Lokakuun ensinmäinen päivä ainakin täällä Kotkassa.
Samaa ei voi sanoa noista nykyajan laivoista tai lauttojako ne sitten on mutta minusta ne on rumia .
Taustalla savuaa Sunilan tehdas, ruma autolautta on Hietasen satamassa ja autokentät ovat lähes tyhjillään itään menevistä autoista.Etuoikealla on Kotkan paloasema jossa on jatkuvasti homeongelmia ja palomiehet evakossa.
Autolautan keula ja perä vähän lähempää kuvattuna.
Hietasen satama kuvattuna Sunilan puolelta.
Tämä sininen on vähän sulava linjaisempi.
Mutta pirun isoja "paatteja" ne on molemmat.