perjantai 31. tammikuuta 2014

Telkkaria katsoessa vilahtaa ohjelman alussa hyvin nopeasti tuollaisia symbolimerkkejä, alkuun ihmettelin että mitä ihmettä ne on mutta on ihan tarkoituksella siihen laitettu.
Oli se ennen helpompaa kun Teija Sopanen kertoi sen saman asian selvällä suomen kielellä.
Ilmatkin oli paljon parempia kun nykyisin Paavo Salmensuu osoitteli savuavalla piipullaan sääkartan lämpötiloja.
Taidan lähteä kohta kuvassa näkyvään urheilukeskuksen uimahalliin vesijuoksulle ja saunaan sivistymään.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lähtölaskenta käynnistyi

Kymmenen päivää palloillaan vielä näillä mailla sitten on vuorossa 6 viikkoa Teneriffalla.
 Takaisin tullaan 23.3 silloin on jo kevään merkit ilmassa ainakin toivon niin.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Koripalloa ja Ennin nimpparit

Oli vähän sattumaa että Ricoh koripallo turnaus jossa myös Nikon juokkue KTP-04 oli mukana pelattiin Vantaalla n.15-20 minuutin ajomatkan päässä Ennin kodista.
Meillä oli helppo homma yhdistää molemmat tapahtumat,ensin  klo. 10 oltiin Helsingen koululla katsomasssa kun KTP-04 voitti HNMKY stadin  96-17.
 Melkoisen kova ja hyvin treenannut joukkue meillä, iltapelissä klo.17 kaatui vielä Honka 80-7.

Koripallon parista siirryttiin sitten Ennin nimipäiville, prinsessa sai toivomansa Lego pakkauksen.
Herkulliset muffinssit olivat Ennin itsensä leipomia mitä äiti nyt vähän joutui auttamaan.


torstai 23. tammikuuta 2014

Pakkaspäivän kuvia

Tänään kävin liikuntaharrastusten jälkeen näppäämässä parit fotot sillä lahjaksi saadulla pikkukameralla.

Kangastusta?
Kotkamills Oy:n keidas se vain on
Kotkamills päästelee höyryjään ,oikealla Kuusisen kalasatama.
Rantakivikkoa, taustalla Mussalon syväsatama.
Vaja. kesänäkymä samasta venesatamasta
Laskiainen vietetään muilla mailla vierahilla mutta tänään syötiin jälkkäriksi laskiaispullat.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kesää etsimässä


Käytiin tänään alkuillasta kavereiden kanssa pelaamassa Golfsimulaattorissa kuvan Eesti cantry Club kenttä.
Tuo kuva on vuodelta 2010 jolloin PT:n kanssa tuolla kentällä käytiin pelaamassa,minua tuo simulaattorissa pelaaminen ei "koukkunut", en pitänyt sitä sen 20€ arvoisena jonka tuo parituntinen maksoi.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Haminassa

Vierailtiin pikaisesti Haminan markkinoilla minä ostin yhden 4,50 €uroa maksaneen Viipurin rinkelin.
PT:n ostos maksoi kolmen Euron alennuksen jälkeen tasan 50€ hän osti Ennille 100 prosenttistä villaa olevan kokohaalarin jota pidetään ulkoilupuvun alla.
Ei pitäisi nyt tytölle kylmä tulla,myyjä antoi tuotteelle täyden vaihto- ja palautus oikeuden jos tuote on viallinen tai liian pieni.

 Lipputorni ja taustalla uusi uimahalli/kylpylä.
 Lounashuone Kustaa sijaitsee entisessä Haminan työväentalossa.
 Jalustalle nostettu.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Heikin päivä


Tänään oli Heikin nimipäivä huomenna taas on Sebastianin päivä ja Haminassa Heikin päivän markkinat jonne pitää ajankuluksi mennä käymään.
Käydään siinä samalla bongaamassa verrattain uusi ravintola Haminassa eli tämä Lounashuone kustaa. 
Ravintolan omistavat Aki ja Päivi pitävät myös Lounashuone Katariinaa Kotkassa sekä kesäisin meidän golfravintola Holaria.
Suosittelen käymään näissä sillä heillä on taito hyppysissään tehdä hyvää ruokaa.
Päivi ja Aki olivat olivat Marraskuussa meidän kanssa samaan aikaan Puertossa lomailemassa tavattiin sielläkin ja neuvottiin heille pari kivaa ruokapaikkaa.

lauantai 18. tammikuuta 2014

3 viikkoa vielä

3 viikkoa ollaan vielä näissä maisemissa sitten se vaihtuu kuudeksi viikoksi  kesäisempiin Teneriffan maisemiin.Toivottavasti Teidellä ei ole lunta enää 19.3 ,jolloin sinne on tarkoitus yrittää uudestaan.
Tarkoitus oli vähän lenkkeillä ja nostaa kuntoa tuota retkeä varten mutta kyllä se jäänyt uimahallin ja vesijuoksun varaan,kuntosalilla toki käyn edelleen mutta se ei juuri tuota kestävyyskuntoa nosta.
Golfhallilla käyn päivittäin mutta sillä ei ole mitään vaikutusta tuohon hapenottokykyyn,toivottavasti se näkyy kuitenkin golftuloksissa ensi kesänä.
Jotenkin se ei vaan ulkoliikunta ei nyt innosta helpompi jäädä sohvalle katsomaan telkkaria tai sitten tietsikalta Ville Haapasalon sarjaa Jäämeri 30 päivässä.
Tuon sarjan innoittamana tulee välillä muisteltua omaa Siperin junamatkaa.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Miten kauas

Kanttori Piiparisen mopo.
Kuva on parin vuoden takaa matkamessuilta jossa on joskus käyty stadin vierailun yhteydessä.
Nyt ei kyllä viitsi tuonne messuille lähteä,ei siellä juuri mitään sellaista tietoa/tarjouksia olisi mitä ei muuten löytäisi.
Tänään aikaa kului farkkujen vaihdon ja urheilun lisäksi siihen kun päivitin tietsikan uuteen Windows 8.1 versioon.Uskaltaisikohan tuolla Teneriffalla vuokrata mopon.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Normipäivä

Arto Tolsa Areena

Tänään oli urheilupainotteinen normipäivä, kävin heti aamutuimaan golfhallilla treenailemassa ja heti sen jälkeen kuntosalilla.
Pieni tauko ja välipala kotona josta siirryin tuonne meidän "olohuoneeseen" kauppakeskus pasaatiin, tapasin siellä sovitusti tuon minun personal trainerini.
Hänen kanssaan käytiin ensin Clas Ohlsonilla ostamassa pari jatkojohtoa hänen tarpeisiinsa,kahvit juotiin ennenkuin ostin sovittamatta miestenkaupasta 20€ maksaneet farkut.Ne farkut menen huomenna vaihtamaan ns. normaali mallisiksi nämä ovat jotain lantiomallia jotka eivät nyt vaan istu minun lanteilleni.
Puolenpäivän tietämissä haettiin anoppi ja siirryttiin hänen kanssaan Keltakallion ABC:lle jossa anoppi tarjosi lounaan (S etuna 6;90€/nenä).
Iltapäivällä myin ostamani tabletin puoleenhintaan pois,en ollut tyytyväinen sen toimintaan.
Pieni huili jonka jälkeen kävin vielä tunnin vesijuoksulla Kotkan uimahallissa.
Kuvan otin siitä hallin edestä futiskentän suuntaan nyt naputtelen huvikseni tätä blogia odottellen suosikkisarjani alkua TV:stä.
Vuoden urheilijakin valitaan tänään,tuskin se kuitenkaan minä olen kun ei ole mitään kutsua tilaisuuteen tullut.
Tällläistä se on eläkeläisen arki,mitähän sitä huomenna tekis farkkujen vaihdon lisäksi.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Riti rati ralla tuli talvi halla

Tämän päiväinen kuva.
Lunta on just niin vähän kuin kuvassa näkyy ei yhtään enempää mutta kun pakkasta on 7-8°C ja kun vähän tuulee niin onhan se jo ihan talven tuntuista.

Lämpimikseni katselin vähän vanhempia kuvia, niitä nuo muut sitten ovat , teksti ei ole juuri mistään kotoisin.


Tämä kuva on otettu helmikuussa v.2010 jos ette kuvasta tunnista laivaa niin sehän on tämä surullisen kuuluisa Kristiina Katariina joka hiljattain myytiin Las Palmasissa.


Tämän Brahen he möivät jo aiemmin. 

Eihän täällä mikään säily eikä kannata, työttömiä ja eläkeläisiä on pian koko saari täynnä.


Niin tervetuloa vaan turistit tänne tuppukylään jos ei meillä muuta ole niin ompahan ikuinen Halla.


Kotkan Kerttu paloi pari vuotta sitten joten sitä ei enää ole.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tabletti tuli


Joo se tilaamani tabletti tuli ja otettiin heti koekäyttöön,lyhyesti siitä ja sen kestävyydestä voin sanoa että joka halpaa ostaa se paskaa saa.
Yritin sen tabletin kanssa käydä pankin henkilöasiakkaan sivuja katsomassa, ei tullut mitään 3 kertaa meni yhteys poikki,kokeilin tässä yhteydessä myös Lumiaa se toimi aivan tyydyttävästi vaikka hyvin pientä pränttiä joutuikin lukemaan.
Ehkä Enni saa tuosta tabletista nimipäivälahjan itselleen,Teneriffan reissulle en sitä mukaan ota.

Taidan siirtyä vesi sadetta pakoon tuonne kuvassa näkyvälle golfhallille.


Kyllä tämä Lenovo on parempi.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mennää jonnee


Pyhät meni, alkoi arki, PT kävi hakemassa kuvan apteekista 3:n kuukauden lääkkeet (lääkkeet jotka Kela korvaa),tämä 3:n kuukauden sääntö vähän rajoittaa jos  haluaisi joskus viettää vaikka puolivuotta tuolla Teneriffan saarella.
Kävin itsekin siellä pari päivää aiemmin hakemassa tulehduskipu lääkkeitä ennenkuin resepti meni vanhaksi.
Kuukausi vietetään vielä täällä Kotkass sitten kuudeksi viikoksi Puertoon,PT selviää tänään haetulla lääkevarastollaan huhtikuun alkuun.Kyllä sieltä samat tropit löytyisi mutta Kelan korvaus pitäisi anoa täältä jälkikäteen ja se on vähän hankalaa.
Itse kun en käytä mitään vakituista reseptilääkettä niin sen puolesta voisin olla siellä vaikka koko talven,nykyinen vakuutus on voimassa 45 vrk. mutta sitä voisi jatkaa.
Kahdessa eri tuolissa istuin tänään asiakkaana, parturissa se istunto maksoi 29,50€ ja hammaslääkärissä 51€. Kela korvasi jotain tuosta hampaan paikkauksesta,jos tuo hammas olisi lohjennut vaikka Puertossa olisi se mennyt vakuutuksen piikkiin. 

maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiainen

Me ei PT:n kanssa vietetty Loppiaista minään erityisenä juhlapyhänä vaan lähdimme aikamme kuluksi autoajelulle Pyhtää Pyttiksen suuntaan.
Siihen E18 tien kupeeseen ABC:n viereen on noussut tuollainen elämysurheilukeskus jota käytiin oikein sisältä ihmettelemässä.Vahinko ettei siellä ollut ketään surfailemassa eikä lentelemässä joten meiltä jäi elämykset näkemättä.
ABC:n buffetissa käytiin sitten syömässä eikä sekään mikään suuri makuelämys ollut.
Huomenna alkaa sitten arki ja elämykset ainakin urheilun alueelta löytyy vanhoista tutuista lajeista (golfhalli,kuntosali ja vesijuoksu) ne ovat sitapaitsi erittäin halpoja elämyksiä verrattuna Siriuksen lentohintoihin.

 Ei surffattu
 Ei lennetty
Ja vielä kolmannen kerran ei.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ostinko "sian säkissä".


Kuvissa ylhäällä vasemmalla kanarialainen mustasika ja ylhäällä oikealla Hembölen sika.
En nyt sitten tiedä ostinko ns.sian säkissä vai mitä tuli tehtyä, mutta Mustan Pörssin verkkokaupasta ostin hetki sitten tuollaisen 9 tuumaisen tabletin.Onko se sitten hyvä vai halpa vai molempia,aika näyttää.,
Hinta oli valintaan vaikuttava tekijä ja tämä oli puolet halvempi kuin muut mietinnässä olleet.
Toimitusaika luvattiin olevan 4 arkipäivää jään odottelemaan tuotteen saapumista.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Joulu ohi

Eilen ja vielä tänäänkin voi täällä savolaisten ameriikassa nähdä satuolentoja rajan kahdenpuolen.
Enni oli meillä viikon verran jouluvieraana mutta tänään hän lähti isänsä ja äitinsä kanssa omaan kotiinsa Espooseen.

PT oli pukilta pyytänyt kahvinkeitintä mutta hän sitä saanut pukilta eikä liiemmin pakkasukolta, itse joutui sen ostamaan kun tänään vähän kierreltiin noita paikallisia kodinkone liikkeitä.On tuossa kahvimasinassa kaikenlaisia nippeleitä joilla voi kahvin säätää tippumaan ajastettuna vaikka aamuksi.
Keitin sillä äsken kokeeksi kahvit ilman ajastinta ja ihan juotavat niistä tuli vaikken arominappiin koskenutkaan.Automaatti katkaisee virtaskan 40 minuutin jälkeen, tämä oli PT tärkein kriteeri ostospäätöstä tehdessä.


Tablettikin oli siellä pukinlahjalistalla mutta ihan finaalissa se sieltä poistettiin.
Kokeilin eilen tyttären Samsung merkikkistä tablettia ja sain siitä pikkuisen kipinän että josko kuitenkin pitäisi joku tabletti meillekin hankkia.Tuon Kotkan sääkuvan otin sen tabletin kuvankaappaus toiminnolla kun niitä toimintoja testailin.Hidas se on ainakin verrattuna tähän läppäriin,muistiin ei paljon mahdu.
Kierreltiin kuitenkin noita liikkeitä ja lähellä oli ettei kauppoja syntynyt Lenovo merkkisestä tabletista.
Kotkan liikkeessä tuo hinta olisi ollut 3 kymppiä nettihintaa korkeampi jos saisin sen nettihinnalla tai tabletsuojan siihen kaupanpäälle niin saattaisin siintä kaupat tehdä.

torstai 2. tammikuuta 2014

Ostaisko Tabletin?

Tämä vanha miniläppäri sai tänään uuden sijoituspaikan anoppini luona, saas nähdä oppiiko hän sitä vielä yli 8 kympin ikäisenä käyttämään varsinkin kun ei entistä kokemusta tietokoneista ole.
Minkä tabletin sitten ostaisin ? käyttötarkoitus ratkaisee eli se tulee puhtaasti viihdekäyttöön jos nyt jokunen E lasku pitää reissussa hyväksyä niin ei juuri paljon muuta.
Iso näyttö olisi tietysti plussaa, tuon IS vertailun Lenovo mielllyttää, hintakin kohdillaan.




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui

Niko ja Enni.
Vuosi vaihtui perinteisin menoin, ilmeisesti serkuksillakin oli mukavaa olla mummon ja papan luona yökylässä ja vuoden vaihtumista juhlimassa kun lupasivat tulla uudestaan taas ensi vuonna. 
Mitään en itselleni enkä muillekaan lupaillut uutena vuotena tekeväni,ehkä jotain matkailuun liittyvää on kuitenkin mielessä.