maanantai 28. joulukuuta 2015

Joululoma

Saatiin Enni meille pariksi päiväksi joululomailemaan kun vanhemminsa on työhommeleita.
Käytiin Ennin kanssa ensin kaksin Katariinan polulla tervaleppälehdossa oravia katsomassa ja kuvailemassa.

 Oravat ovat puolikesyjä mutta eivät ne ainakaan tänään kädestä syöneet.

Väite 

Ei kovin tarkka kuva.

Ruokavarasto.

Lomamme aikana oli aloitettu paikallisen linja-autoaseman purkutyöt.

Puolenpäivän kieppeillä oli Ennillä vuorossa parturissa käynti.

Tukka hyvin kaikki hyvin,tutkittiin erään kirjakaupan ale tarjouksia mutta ei ostettu mitään.
Huomenna on vuorossa ehkä uimahalli käynti mutta siellä ei sitten mitään fotoja saa ottaa.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Matka takana

Yksi Teneriffan matka on taas takanapäin mitä on eessäpäin sitä en vielä nää.
En ole laskenut kuinka monta reissua tuonne Teneriffalle on kaiken kaikkiaan tehty,liian monta sanoisi varmaan moni mutta on sieltä aina löytynyt jotakin uutta nähtävää.
Tämä kahdenviikon matka onnistui yli odotusten säät oli mitä parhaimmat joten sain tehtyä kaikki aikomani patikkaretket ja kun meillä oli auto vuokralla koko ajan niin tuli kierrettyä monta pikkukylää jonne ei Titsalla edes viitsisi lähteä.
Pico Viejo on vielä valtaamatta ja se Helvetin rotko Barranco del Infiernokin käymättä ,muitakin polkuja tai niiden muunnelmia on kulkematta.
Nähtävää siis vielä olisi ja näitä Guachinche ruokapaikkoja vaikka kuinta monta bongaamatta, ne ovatkin olleet hyvässä seurassa ruokaillen lomieni parasta antia.
Maaliskuulle on varuttuna uusi matka ja taas Teneriffalle vain hotelli vaihtuu,sulattelen nyt tässä kinkkua ja mietin tuon matkan perumista tai vaihtamista vaihteeksi toiseen kohteeseen Madeiraan.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Hei me lennetään

No niin laukut alkaa olla pakattu, huomenna 3:n kieppeillä lähdetään ajelemaan kohti kiitotien päätä.
Ilmoitettu lentoon lähtö on 6:40, sikäli on harvinainen tilanne että nyt eivät edes lakot ole uhkana.
Seuraavat postaukset tulee Teneriffan saarelta tuohon toiseen blogiini jos vain netti siellä pelittää ja on kohtuu hintainen.

Tänään on suomalaisen musiikin liputuspäivä.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Avustajaksi?.

 Melkoiset syysmyrskyt ovat puhkeneet näillä nurkilla ja merivesikin on tuulien myötä noussut huipuissaan n. 1,4 metriä normaalia korkeammalle.Ennätys on vuodelta 2005 (193cm Hamina.)

Kaappauskuva.

Bensa-asemalla käytiin syömässä juhlava itsenäisyyspäivä lounas.Kokille 10+  kinkku oli todella hyvää.
Tuli kahviporukassa puheeksi lähteä avustajaksi tuohon uuteen tuntemattomaan,äijät sanoi että:Lammio ja muut hyvät roolit on menny jo, ei ole muita jäljellä kuin näytellä kaatunutta ryssää.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulun mietteissä

Pasaatin pukki ja Niko

Parisen viikkoa vielä niin suunta vaihtuu ja lähdetään kulkemaan kohti valoisempia aikoja, niin se vain on että siihen tosiasiaan ei edes pakkolaki pysty.
En tiedä teistä mutta itse olen kurkkuni myöten täynnä näitä yhteiskuntasopimuksia ja Sote sopan vääntäjiä.
Keskiviikkona lähdetään pariksi viikoksi Teneriffalle ja jouluaattona tullaan pois.
Taitaa olla ensimmäinen Joulu sitten 70 luvun alun jälkeen kun jää joulukinkku paistamatta.
Eihän tuosta Joulusta paljon muuta iloa ole kun syöminen ja se kun saa seurata lastenlastensa joulutouhuja.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille blogini lukijoille humpan myötä.

torstai 3. joulukuuta 2015

Mätkyjen jälkeen

 Oli taas markkinapäivä ei ostettu mitään ei sultsinoita ei vatruskoja eikä edes kalakukkoa.Ei muuten jäänyt eilisten veromätkyjen jälkeen paljon rahakaan millä mitään olis ostanut.
Oppositiopuolueen teltasta jakoivat kuumaa glögiä se meille kelpasi ja vähän lämmitti pienessä kylmässsä tihkusateessa.
Tai Hing ravintelissa käytiin ruokailemassa (PT maksoi) eläkeläisiltä hinta oli 8,90€.

Se on kohta alettava pakkaamaan reissutavaroitansa matkapakaasiin, mahdollisimman keveillä laukuilla kuitenkin mennään. Kyllä minä tämän läppärin kuitenkin otan mukaan ettei tule mitään vieroitus ongelmia.